-
Päijät-Hämeen poliisilaitoksella on tutkittavana epäilty henkirikos. Perjantaina 15.5.2009 poliisi sai tehtävän tapahtumapaikalle Viipurintielle Lahdessa missä todettiin asunnossa ollut vuonna -84 syntynyt mieshenkilö kuolleeksi.
Poliisin suorit...
-
Päijät-Hämeen poliisilla riitti kiirettä lauantaiaamun ja sunnunntaiaamun välisenä aikana humalaisten hölmöillessä kaupungilla. Putkaan pääsi 27 juoppoa. Rikoksiin syyllisiksi epäiltyjä poliisi otti kiinni 6.
Rähjääjät I: Lahtelainen 197...
-
Perjantaina 15.5. noin klo 20.35 tavoitti poliisi vuonna 1970 syntyneen kärköläläisen miehen autoilemassa Järveläntiellä. Mies puhalsi poliisin mittariin, 0,92 promillen lukeman. Autoillessaan mies ei käyttänyt turvavyötä eikä hänellä ollut ...
-
Talouskasvun ja työllisyyden turvaamiseksi on julkisen vallan osaltaan huolehdittava yrittäjyyden arvostuksesta ja yritystoiminnan edellytyksistä, muistutti maaherra Anneli Taina perjantaina.
-Pienet ja keskikokoiset yritykset ovat kansantaloutemme ...
-
Torstaina 14.5. illalla klo 20 jälkeen Hollolan uimahallissa murrettiin pukukaappi auki ja koko kaapin sisältö anastettiin vaatteita myöten.
Kaapissa oli asianomistajan auton avaimet ja avaimilla anastettiin uimahallin parkkipaikalta harmaa Seat Cor...
-
Hollolan Tiilijärventieltä tapasi poliisi tiistai-iltana klo 23 aikaan 1988 syntyneen humalaisen mieskuljettajan. Kuski puhalsi 1,14 promillen lukemat seulonta-alkometrilaitteeseen.
Päin punaisia Pulla-Poikien risteyksessä Salpakankaalla. Keskikanka...
-
KÄRKÖLÄ Tiistaina 12.5. klo 14.30-16.30 välisenä aikana varastettiin Järvelässä Riihitiellä sijaitsevan omakotitalon pihalta lasten musta Yosemite -temppupyörä.
Polkupyörävarkaat ovat keväinen ja kesäinen ilmiö. Arvokkaimmat pyörät men...
-
Hollolassa järjestettyyn nimien keräämiseen kansalaisäänestysasiassa on kohdistunut arvostelua. Monelle listaan nimensä haluavalle on jäänyt epäselväksi, missä nimensä voi listalle laittaa.
-Nimien kerääjien nimet ja yhteistiedotkin olisi ...
-
Kärköläläisiä leijonia ja "stipendien" saajia yhteispotretissa.
Yli 3000 euroa jakoi leijonaklubi LC-Kärkölä tiistaina paikkakuntalaisille toimijoille. "Stipendinomaista" rahaa saivat koulut, kolme yhdistystä ja vanhainkotitoimintakin. Nyt s...
-
Koskisen konserni jakaa satavuotishistoriikkinsa koko henkilöstölleen pääosin tämän ja huomisen päivän aikana täytekakkukahvien säestyksellä. Puolen päivän aikoihin alkanut uunituoreen historiikin "Puun taitajat" jakotilaisuudessa oli muun ...
-
Vanha, purettavana ollut jäteauto syttyi aamupäivällä hiukan ennen kello kymmentä palamaan Hollolan Paimelanraitilla. Palo sai alkunsa purkutyössä käytetyn kulmahiomakoneen kipinästä.
Paikallaolijat yrittivät sammuttaa autoa usealla jauhesammu...
-
Päijät-Hämeen keskussairaalassa eristyshoidossa olleen potilaan infektio-oireet ovat korjaantuneet eikä hänen lähikontakteilleen ole ilmaantunut oireita. Laboratoriotestien tulokset eivät ole viitanneet sikainfluenssaan.
-Ainoastaan Helsingissä ...
-
Jo toinen lähes kesäinen ulkoilmatilaisuus järjestettiin Hollolan Pyhäniemen vanhainkodilla tänä keväänä. Vapun alla leijonanaiset järjestivät ulkona vappujuhlan, nyt oli kirkonseudun kylätoimikunta vuorossa. Se laulatti vanhuksia pihalla ha...
-
Vappuaamun ja lauantaiaamun välisenä aikana Päijät-Hämeen poliisin säilöön päätyi 22 humalaista häirikköä.
Asikkalan Viitailassa 1936 syntynyt mies kuljetti ajoneuvoa 3.1 promillen humalassa. Miehellä ei ollut ajokorttia, autoon oli kiinni...
-
Valtioneuvoston viime viikolla antaman asetuksen mukaan palovaroittimissa on ensi vuoden alusta oltava entistä seikkaperäisemmät tiedota valmistajasta ja varoittimen käytöstä. Varoittimissa on oltava mm kirjalliset käyttöohjeet suomen ja ruotsin k...
-
Valtioneuvosto on antoi huhtikuun lopussa asetuksen palovaroittimien teknisistä ominaisuuksista. Asetuksen mukaan 1.1.2010 jälkeen myytävien palovaroittimien on oltava CE -merkittyjä ja palovaroittimessa on oltava muun muassa valmistuspäivämäärä ...
-
Päijät-Hämeen poliisilaitoksen aamutiedotteen mukaan vapun vastaista yötä vietettiin perinteisin tavoin. Se merkitsi sitä, että poliisilla oli kiirettä tappelujen ja kännisten hoidossa.
Kaikki pahoinpitelyt olivat humalaisten aikaansaannoksia.
...
-
Päijät-Hämeen poliisilaitoksen aamutiedotteen mukaan vapun vastaista yötä vietettiin perinteisin tavoin. Se merkitsi sitä, että poliisilla oli kiirettä tappelujen ja kännisten hoidossa.
Kaikki pahoinpitelyt olivat humalaisten aikaansaannoksia.
...
-
Kodin ja koulun välisen yhteistyön ei tarvitse olla kaavamaista ja sääneltyä. Inspiroivana esimerkkinä voisi toimia vaikkapa Kärkölän kirkonkylän koulun tapa järjestää vapun alla opettajien, vanhempien ja oppilaiden yhteinen virkistystapaht...
-
Keskiviikkona 29.4. noin klo 18.35 kolaroivat Hollolan Salpakankaalla Keinokartanontiellä henkilöauto ja polkupyörä.
Vuonna 1970 syntynyt mies lähti kotipihastaan henkilöautolla, mutta ei havainnut Ala-Okeroistentien suunnasta polkupyörällä tul...